Velkaantunut keskituloinen 29-vuotias Heikki haki yhdistelylainatarjoukset viideltä Suomen tunnetuimmalta lainanvälittäjältä: Kuinka Heikin kävi?

lainanvälittäjät

Uuden kulutusluottojen korkokattoa koskevan lain voimaantulo (1.9.2019) sai rahoituslaitokset ja etenkin lainanvälittäjät ahkerasti mainostamaan vanhojen pikavippien ja luottojen yhdistämistä yhdeksi uudeksi lainaksi.

Lainojen yhdistämisen markkinoidaan säästävän “jopa tuhansia euroja” ja hakijan pelastuvan yhdistämislainan avulla ylivelkaantumiselta.

Onko tämä totta, vaiko puhdasta mainospuhetta?

Korkovartija.fi sivusto päätti selvittää, millaisen yhdistelylainan markkinoilta todella saaHalusimme toteuttaa tutkimuksen osataksemme paremmin suositella käyttäjillemme sopivaa lainanvälittäjää, sillä toiminta-ajatukseemme kuuluu olennaisesti se, että kykenemme ohjaamaan käyttäjämme ilmaiseksi markkinoiden parhaiden luottojen luokse.

Kukaan tutkimuksessa mukana olleista lainanvälittäjistä ei tiennyt etukäteen olevansa tutkimuksessa mukana.

Sivustomme yksi ylläpitäjistä haki lainaa omalla henkilötunnuksellaan ja omilla tiedoillaan. Saaduista tarjouksista otettiin kuvat todisteeksi tarjousten sisällöstä.

Tutkimuksemme tulokset rohkaisevat harkitsemaan lainojen yhdistämistä tilanteessa, jossa olemassa olevia velkoja on jo useita. 

Paras laina ja lainanvälittäjä lainojen yhdistämiseen selviää, kun luet eteenpäin:

Hakijan profiili - Kuka lainaa oikein haki?

Loimme tätä artikkelia varten kuvitteellisen Heikki nimisen henkilön, joka on 29-vuotias avoliitossa ja vakituisessa työsuhteessa oleva yhden lapsen isä.

Todellisuudessa haimme lainaa yhden sivustomme ylläpitäjän oikeilla henkilötiedoilla, jotka vastaavat lähet täysin Heikistä kerrottuja tietoja. 

Käytämme Heikki nimeä tässä artikkelissa ainoastaan sivustomme ylläpitäjän henkilötietojen suojaamiseksi. Hakemus tehtiin ylläpitäjämme oikealla nimellä.

Päädyimme Heikin osalta esittämään alla olevan elämäntilanteen siksi, että kyseinen tilanne heijastaa tilastollisesti suunnilleen yhdistelylainaa hakevien henkilöiden keskiarvoa. 

Muun muassa tämän Suomen pankin tuoreen tilaston mukaan keksimääräisellä suomalaisella oli vuoden 2020 tammikussa hieman alle 100 000€ asuntolainaa ja reilu 16 000€ kulutusluottoja. Lisäksi usean lähteen mukaan suomalaisten mediaanipalkka on noin pyörinyt noin 30 000 – 35 000 € haarukassa per vuosi.

Asiakastieto Groupin tekemän selvityksen mukaan Suomessa eniten maksuhäiriömerkintöjä on 25-44 vuotiailla miehillä. Heikin iäksi ilmoitimme 29 vuotta, koska hakemuksen tekemiseen käytetyn ylläpitäjämme henkilötunnuksen perusteella se todella oli hakijan oikea ikä.

Heikki osui siis iältään siihen haarukkaan, jolla on tilastojen valossa suurin riski saada maksuhäiriömerkintä. 

Heikillä (ylläpitäjällämme) maksuhäiriömerkintää ei siis ole, mutta useat kalliit luotot ovat usein syy siihen, miksi luottotietojen menetykseen lopulta ajaudutaan.

Heikin tiedot

Ikä: 29 vuotta
Bruttotulot: 2500€/kk
Työsuhde: Vakituinen alkaen. 1.1.2018
Ammatti: Kaupan alan esimies suuren suomalaisen vähittäiskaupan palkkalistoilla
Koulutus: Alempi korkeakoulututkinto
Armeija: Suoritettu
Sivilisääty: Avoliitossa, 1 alaikäinen lapsi
Asumistyyppi: Omistusasunnossa (rivi-tai paritalo). Hankittu 1.6.2019.
Luottotiedot: Puhtaat, ei merkintöjä
Omistaako luottokortin: Kyllä, Visa-kortti löytyy

Osassa lainahakemuksista kysyttiin kaikki ylläolevat tiedot, mutta ei kaikissa.

Ainoat keskeiset erot näiden hakemukseen syötettyjen tietojen ja ylläpitäjämme oikean tilanteen välillä olivat työsuhde ja työnantaja. Todellisuudessa lainaa hakenut ylläpitäjämme on tällä hetkellä yrittäjä (tienaa yrityksestään suurinpiirtein saman, kuin Heikin ilmoitettu palkka).

Edellisen vuoden verotietojen perusteella ylläpitäjämme kuitenkin tienasi palkkatöistä vuonna 2019 vastaavan summan kuin Heikki nyt ilmoitti tienaavansa.

Lainanvälittäjät eivät tätä pientä valkoista valhetta tosin voineet tietää, koska hakemusvaiheessa ei pyydetty työ-tai tulotositteita.

Heikin velat

Ilmoitimme jokaisessa hakemuksessa Heikillä olevan entisiä velkoja yhteensä 15 000 euroa. Myös ylläpitäjällämme on kulutusvelkaa suurinpiirtein tuon summan verran.

Suomessa ei kuitenkaan ole positiivista luottorekisteriä, joka tarkoittaa sitä, että pankit eivät saa todellisuudessa tietää lainanhakijan muita velkoja. On siis hakijasta kiinni, miten rehellisesti haluaa entiset luottonsa ilmoittaa. Ylläpitäjämme ilmoitti velkansa aavistuksen verran ”väärin”, jotta se palvelisi tämän tutkimuksen tarkoitusta.

Heikki ilmoitti jokaisessa hakemuksessa haluavansa yhdistää nykyiset lainat yhdeksi uudeksi lainaksi, jolla maksetaan vanhat luotot ja vipit pois kymmenessä vuodessa.

Heikin velat jakaantuivat seuraavasti:

  • 500€ pikavippi
  • 500€ pikavippi
  • 1000€ luottokorttilaina (VISA)
  • 2000€ kulutusluotto
  • 2000€ kulutusluotto
  • 9000€ autolaina

Kaikki lainat Heikki oli ottanut ennen uuden korkokattolain voimaantuloa. 

Lainojen todelliset vuosikorot liikkuivat laskennallisesti noin 30-150 % välillä (pienimpien pikavippien ollessa kalleimpia, autolaina halvin).

Näiden lisäksi Heikillä on 90.000€ asuntolaina, jota ei luonnollisestikaan ilmoitettu mukaan yhdistettäviin lainoihin.

Lainojen kluukausilyhennykset olivat seuraavat (suluissa korkojen ja kulujen osuus euroina):

  • Pikavippi (1): 45€/kk (korkojen ja kulujen osuus 22€)
  • Pikavippi (2): 45€/kk (korkojen ja kulujen osuus 22€)
  • Visa-luottokortti: 90€/kk (korkojen ja kulujen osuus 35€)
  • Kulutusluotto (1): 135€/kk (korkojen ja kulujen osuus 45€)
  • Kulutusluotto (2): 135€/kk (korkojen ja kulujen osuus 45€)
  • Autolaina: 150€ (korkojen ja kulujen osuus 54€)
  • (Asuntolaina): 325€ / kk

Yhteensä heikki maksoi kulutukseen otetuista lainoistaan takaisin kuukaudessa siis:
600€ / kuukaudessa

Korkojen ja kulujen osuus maksusuorituksista: 223€ / kuukaudessa.

Lainapääoma lyheni siten 427€ / kuukaudessa.

Tulokset tiivistettynä

Kokosimme alla olevaan kuvaan kaikki saamamme lainatarjoukset parhaimmista huonoimpaan. Pyysimme tarjoukset mielestämme tämän hetken viideltä suosituimmalta lainankilpailutussivustolta, jotka ovat:

  • Lendo.fi
  • Rahalaitos.fi
  • Omalaina.fi
  • Etua.fi
  • Sortter.fi
Lainatarjousten-Yhteenveto

Kuten yllä esitetystä kuvasta selviää, Heikki sai viideltä lainanvälittäjältä yhteensä 16 tarjousta, joista viidessä tarjottiin toivottua 15 000€ lainasummaa ja 10 vuoden maksuaikaa.

Eniten tarjouksia tuli Sortter.fi palvelusta, mutta kyseisistä tarjouksista yhdessäkään ei tarjottu toivottua lainasummaa halutulla laina-ajalla. 

Sortterin kautta tuli myös Heikin toiveita huonoiten vastaava lainatarjous: Credit24 teki tarjouksen, jossa lainasumma oli 1000€, maksuaika 3 vuotta ja todellinen vuosikorko 29,97%.

Paras yhdistelylaina löytyi Etua.fi lainanvälityspalvelun kautta. Etua.fi löysi Heikille MyLender luottopalvelun kautta lainatarjouksen, jossa tarjottiin juuri Heikin toivoma lainasumma 15 000€ tasan kymmenen vuoden maksuajalla. 

Todellinen vuosikorko kyseisessä tarjouksessa oli varsin kilpailukykyinen: 12,57 %.

Toiseksi parhaan tarjouksen sija saavutettiin sekin Etua.fi välittäjän kautta kun Nordax pankki tarjosi halutun lainasumman 10 vuoden maksuajalla ja 14,58 % todellisella vuosikorolla. 

Kolmas sija meni tasapeliksi, kun Omalaina.fi:n ja Lendo.fi:n kautta MyLender tarjosi samaa lainaa kuin Etua.fi:ssä, mutta 12,57% todellisen vuosikoron sijaan 17,52 prosentilla.

Mielenkiintoisinta tarjouksissa oli se, että MyLender antoi usean välityspalvelun kautta tarjouksen, jonka korkoprosentit vaihtelivat suuresti. Paras tarjous MyLenderiltä irtosi Etua.fi sivuston kautta, kun taas huonoin (8000€, 10 vuoden maksuajalla, 23,84 % tod. vuosikorolla) tarjous saatiin Rahalaitos.fi:n kautta.

Tarjousten perusteella Heikin olisi ehdottomasti kannattanut tarttua Etua.fi palvelun löytäneeseen tarjoukseen, jonka antoi MyLender.

Entisten velkojen pois maksaminen olisi tiputtanut Heikin lainanhoitokulut 600 eurosta 214,34 euroon kuukaudessa.

Alla esittelemme kaikkien lainanvälittäjien antamat tarjoukset erikseen kuvien kera:

Lendo.fi:n tarjoukset

Lendon lainahakemus oli miellyttävän helppo tehdä. 

Lendon sivulla on heti kättelyssä yhdistä lainat täppä, jonka voi täpätä ja aloittaa siten vaivatta yhdistelylainahakemuksen.

Saimme Lendolta kolme tarjousta, joista yksi oli summaltaan ja laina-ajaltaan se, mitä haettiin

Lendo-Hakemus

Ilmoitimme Lendolle olemassaolevat lainat, jotka halusimme yhdistää. Tämä oli tehty helpoksi, lainatyypin sai valita vetovalikosta.

Lendo-Hakemus(2)

Alla on kuva kolmesta tarjouksesta, jotka saimme. Ensimmäinen MyLenderin tekemä tarjous oli tämän tutkimuksen tarjouksista kolmanneksi paras (jaettu sija).

Lendo-Tarjoukset

Rahalaitos.fi:n tarjoukset

Rahalaitos on yksi Suomen vanhimmista ja tunnetuimmista lainanvertailupalveluista. Siihen nähden saadut tarjoukset olivat meille selvä pettymys. 

Yhdessäkään tarjouksessa ei tarjottu haluttua summaa, eikä laina-aikaa. 

Kokonaisuudessaan tarjouksia tuli vain kaksi.

Rahalaitos-Hakemus

Rahalaitoksenkin hakemuksessa oli mahdollista toivoa yhdistelylainaa heti kättelyssä.

Alla olevasta kuvasta näkyy myös luotonantajia, jotka hylkäsivät hakemuksemme. Erityisen ihmeissämme olimme siitä, miksi Nordax Bank ei tarjonnut meille ollenkaan lainaa Rahalaitos.fi palvelun kautta, vaikka sama pankki antoi erinomaisen tarjouksen (toiseksi parhaan koko testissä) Etua.fi:n kautta. 

Tässä hyvä esimerkki siitä, etteivät lainanvälittäjät ole kaikki samanlaisia, vaikka jotkut niin väittävät.

Rahalaitos-Tarjouksia

Omalaina.fi:n tarjoukset

Omalaina.fi on tällä hetkellä Suomessa erittäin suosittu lainapalvelu, jonka näkyvyys mediassa on huippuluokkaa. Salkkareista tuttu mainoskasvo on tehnyt hyvää työtä Omalainan brändin rakentamisessa.

Omalainan hakemus on äärimmäisen selkeä ja miellyttävä tehdä. Täytimme jälleen samat tiedot, kuin muissakin hakemuksissa ja haimme yhdistämislainaa.

Omalaina-Hakemus

Olemassa oleville lainoille oli selkä osio, johon pääsimme syöttämään lainan, lainasaldon, lyhennyksen määrän ja sen, että haluamme lainan mukaan yhdistämisoperaatioon.

Omalaina-Hakemus(2)

Saimme kaksi tarjousta, joista toinen oli koko vertailun kolmanneksi paras. Käytännössä yhtä hyvä oli toinenkin tarjous, jonka antoi Bank Norwegian.

Meille oli kuitenkin hieman epäselvää, miksi MyLenderin tarjouksen kuukausierä näytti suurempaa kuin Bank Norwegianin, vaikka sen kokonaiskorko oli pienempi kuin norjalaisen verrokkinsa. 

Tuliko Omalainan sivustolle tässä pieni häiriö?

Omalaina-Tarjoukset

Alla vielä muutamia esimerkkejä pankeista, jotka jättivät Heikin lainahakemuksen omaan arvoonsa, eivätkä halunneet tarjota ollenkaan.

Omalaina-Hylätyt

Etua.fi:n tarjoukset

Etua.fi vei tämän kilpailun suhteellisen selvällä pelillä löytäessään Heikille sekä parhaan, että toiseksi parhaan tarjouksen. 

Etua-sivustoa on helppo käyttää ja lainahakemus on samalla perinpohjainen, mutta nopea.

Etua-fi-hakemus

Tarjousten osalta voidaan todeta niiden olleen juuri sitä mitä haimme.

Alla olevassa kuvassa näkyy kaksi tarjousta, joista kummallakin Heikki olisi päässyt maksamaan vanhat velkansa pois.

Todellinen vuosikorko 12,57 % on selvästi tämän vertailun paras ja mielestämme todella hyvä diili Heikin tilanteessa.

Heikin entisten lainojen 600€ kuukausierän saisi tiputettua 214,34 euroon maksamalla MyLenderin yhdistelylainalla vanhat luotot ja vipit loppuun.

Etua-fi-paras-tarjous

Sortter.fi:n tarjoukset

Sortter.fi saa meiltä pisteet miellyttävästä sivustostaan, jonka saumaton käyttökokemus hakee vertaistaan. 

Sortterin kautta saadut tarjoukset eivät kuitenkaan olleet mielestämme tarpeeksi täsmällisiä Heikin tarpeita ajatellen.

Sortter-Hakemus

Täytettyämme perustiedot, aloimme tuttuun tapaan syöttää nykyisiä yhdistettäviä lainojamme hakemukseen.

Sortter-Yhdistettavat-Lainat

Saimme muihin kilpailuttajiin nähden ylivoimaisesti eniten hakemuksia, mutta osa niistä oli jotain aivan muuta, kuin mitä Heikki tarvitsi. 

Paraskaan tarjous ei yltänyt haettuun 15 000€ lainasummaan. Kummastelimme tätä sivuston ylläpitäjien keskuudessa, koska Sortterin hakemus oli hyvin yksityiskohtainen ja perusteellinen. 

Sortterin kautta tekemämme hakemus oli tämän ”lainakokeen” ensimmäinen hakemus, joten pelkäsimme sen jälkeen, tuleeko Heikki saamaan mistään lainaa, jolla voisi maksaa kaikki entiset vippinsä ja autolainansa pois.

Sortter-Tarjouksia

Yhteenveto ja pohdinta

Saadut tarjoukset toivat esiin mielenkiintoisia asioita lainanvälittäjien käyttämisestä yhdistelylainojen hakemiseen:

  • Saadut tarjoukset vaihtelivat paljon lainanvälittäjien välillä, vaikka hakemukset kaikkiin olivat lähes identtisiä
  • Osa välittäjistä löysi kyllä ihan hyviä tarjouksia, mutta ei sille summalle, mitä haettiin
  • Heikki sai yllättävän vähän tarjouksia siihen nähden, että hänellä oli vakituinen työ ja luottotiedot kunnossa
  • Hakemusprosessien helppous ja nopeus vaihteli. Osassa hakemuksista kysyttiin hyvin tarkkoja tietoja
  • Sama rahoituslaitos saattoi tarjota “samaa lainaa” eri ehdoilla ei välittäjän kautta
  • Vaikka lähes kaikki lainanvälittäjät mainostavat kilpailutuspalveluaan todella tehokkaaksi (lue: mainoslauseet “saat hetkessä kymmeniä tarjouksia”), Korkovartija.fi:n tutkimus osoittaa, että lainahakemus kannattaa tehdä useamman kuin yhden lainanvälittäjän kautta, sillä yhden välittäjän kautta tuli joissain tapauksissa vain muutama tarjous

Päivänselvää oli se, että lainojen laittaminen yhteen nippuun on ehdottomasti järkevää ja (useamman) huolellisen hakemuksen tekemiseen kannattaa todellakin käyttää aikaa.

Kannattaa huomioida, että vaikka MyLender oli lopulta tutkimuksen paras lainanantaja ja Etua.fi paras kilpailuttaja, mutta tilanne voi olla nuoremmalla henkilöllä eri, sillä MyLender-rahoituslaitoksen ikäraja lainanhakuun on 26-vuotta. Etua.fi palvelua voi kuitenkin käyttää kaikki yli 19-vuotiaat.

Vastuuvapauslauseke

Tutkimuksen otanta ei ole tarpeeksi suuri antaakseen täsmällistä kuvaa lainanvälittäjien toiminnasta ja tarjousten tasosta.

Tarjoukset vaihtelevat jokaisen yksilöllisen tilanteen mukaan.

Kyseessä oli yhden henkilön tekemät lainahakemukset tiettynä sattumanvaraisesti valittuna hetkenä, eikä niiden perusteella voi sanoa varmaksi, mistä edullisin yhdistelylaina on saatavilla.

Jokainen tutkimuksessa mukana ollut lainanvälittäjä on tunnettu ja luotettava toimija, eikä tutkimuksessa ollut mukana kyseenalaisessa maineessa olevia palveluita. Tutkimuksessa vertailtiin siis jo tiedettävästi hyviä lainanvälittäjiä. Mikäli mukana olisivat olleet kaikki mahdolliset palvelut, olisivat tarjoukset varmasti olleet laadultaan huomattavasti heikompia.

Tämän tutkimuksen tulos ei ole lainanhakusuositus kenellekään.

Korkovartija.fi sivusto ei saa tästä artikkelista mainostuloja tutkimuksessa mukana olleilta pankeilta. Kyseiset lainapalvelut eivät tienneet tutkimuksesta etukäteen.

Vieritä ylös